Pientalorakentamisen lämpökuvaus

Pientalorakentamisessa yksi vaikeimmin toteutettavia asioita on tehokas laadunvalvonta.
Usein rakennustyö pilkotaan pienurakoihin, jotka kilpailutetaan tiukasti, jotta alkuperäinen rakennusbudjetti pitäisi paikkansa. Työmaalla on monia aliurakoitsijoita, joiden toimintaa valvomaan tarvittaisiin ehdottomasti ulkopuolinen taho.
Työmaa on kuitenkin yleensä niin pieni, ettei kokopäivätoimisen valvojan palkkaamista pidetä kannattavana. Jokapäiväinen valvonta jää siten rakennuttajan harteille. Jos hän ei ole rakennusalan ammattilainen, jäävät virheet helposti huomaamatta. Virheet eivät myöskään paljastu lopputarkastuksessa, koska ne ovat lähes aina piilossa valmiiden pintojen alla. Tällaisia virheitä ovat mm. höyrysulun asennuspuutteet, eristepuutteet ja ikkunoiden, ovien ja elementtien asennusvirheet. Nämä puutteet ilmenevät aikaa myöten alentuneena asumisviihtyvyytenä ja liian suurena energialaskuna. Pahimmassa tapauksessa ne voivat aiheuttaa ns. “hometalon” syntymisen. Jos ne paljastuvat vasta vuosien kuluttua, mikään rakentajatakuu ei enää vastaa niistä. Vastuu virheistä jää silloin talon omistajalle eli rakennuttajalle. Nämä vastuut voivat realisiotua viimeistään silloin, kun rakennus myydään vuosien kuluttua seuraavalle omistajalle.
Yli 95 % lämpökuvauksessa löydetyistä puutteista on työvirheitä. Suurin osa niistä johtuu kiireestä, huolimattomuudesta, välinpitämättömyydestä, ammattitaidon puutteesta tai väärästä ohjeistuksesta. Syitä on yhtä monia, kuin on virheitäkin. Oikein ja ammattitaidolla tehdyssä lämpökuvauksessa löytyvät kaikki edellä mainitut virheet ja puutteet. Kuvaus kannattaa ajoittaa siten, että näiden korjaaminen on mahdollisimman nopeaa ja edullista. Silloin lämpökuvauksesta saadaan paras hyöty niin rakentajan kuin rakennuttajankin kannalta.
Jos kohde on ns. “avaimet käteen talo”, kannattaa ostajan vaatia sopimukseen teksti “Kohde lämpökuvattava ennen luovutusta”. Se lisää varmasti urakoitsijan huolellisuutta. Uudiskohteen laadunvarmistus lämpökuvauksella antaa rakennuttajalle varmuuden siitä, mitä hän on saamassa ja rakentajalle, mitä hän on luovuttamassa. Sen lisäksi vuosikorjauslista on varmasti paljon lyhyempi. Lämpökuvauksella vältetään turhat “turpakäräjät” ja valtaosa rakennusvirheisiin liittyvistä oikeudenkäynneistä.
Lämpökuvaus pientalotyömaan “laadunvalvojana” on tarkka ja edullinen. Kuvauksen kustannukset ovat n. 2-3 promillea rakennuskustannuksista, joten tämän mahdollisuuden käyttämättä jättäminen työmaan valvonnassa on selvää rahan tuhlausta

